Hajalan Kyläkävely

Kesäiltana Kyläyhdistyksen puheenjohtaja Pasi Lehti toivotti asuinympäristönsä historiasta kiinnostuneet kyläläiset tervetulleeksi iltakävelylle.

Villantien alussa on ollut vilkasta kauppatoimintaa: Risteyksessä oli huoltoasema ja Hakosen kauppa, joka myöhemmin tunnettiin Lindstedtin kauppana. Kaupan talo paloi ja palossa menehtyi aina ikkunassa päivystänyt kissa. Kävelimme Villantietä ylöspäin ja ohitimme Villan talon. Hajalan asukasluku on parhaimmillaan ollut ehkä lähemmäs tuhat henkilöä. Nykyään vakituisia asukkaita on noin 300. Uusia taloja Hajalaan ei ole liiemmin vielä rakennettu, vaan on hyödynnetty vanhat talojen paikat ja kunnioitettu vanhaa rakennuskantaa kunnostaen niitä nykyajan mukavuuksia lisäämällä.

kulkutautisairaala

Entinen kulkutautisairaalakin näyttää nykyään houkuttelevalta rauhan tyyssijalta hyvin hoidettuine pihoineen.

Villantien varrella on leikkipuisto, jonka paikalla on sijainnut Työväentalo, tosin se on purettu jo 1960-luvulla. Työväentalon olemassaolo niinä aikoina kertoo tarinaa siitä miten paljon Hajalassa oli teollisuutta ja palveluita ja niiden mukana tuomaa työväkeä. Täällä on 1900-luvulla toiminut usean pankin konttorit, kaikkien silloisten kauppaliikkeiden kaupat sekä sitoutumaton puoti, 2 meijeriä (juusto- ja maito-), posti, leipuri, naisten asusteliike, pajoja, valimo, polkupyöräkorjaamo, majataloja sekä tietysti rautatieasema.

Siirrymme Vuorelantielle jonka varren talossa Pasi kertoo asuneen tunnetun TV-toimittajan Petri Burtsoff:in isoisän. Suku on levittynyt lähialueelle, ja samalla tulee todettua Saariset ja Niemet, joiden sukua kylältä löytyy enemmältikin.

Vuorelantien päässä seisoo komea hirsirakennus Vuorela, joka alkujaan rakennettiin talkoilla. Se toimi vuosikymmenet kylän huvittelu- ja tanssipaikkana. Nykyään se on yksityisomistuksessa ja talosta on pidetty hyvää huolta.

Hajalan Pankki

Laskeudumme mäkeä alas Pankille. Tästä risteyksestä on tullut niin tuttu kyläläisille pankkina, että joku voisi oikeasti luulla että Hajalassa toimii edelleen Osuuspankin konttori. Pankin väen ei tarvitse olla huolissaan logon näkyvyydestä, sillä nykyiset asukkaat huolehtivat, että kodin sisäänkäynti on edustava.

Kävelimme Rautatieaseman tontin läpi. Asemapaikaksi Hajala tuli vuonna 1899 ja päärakennus on rakennettu vuonna 1904. Aseman puistossa on tapahtunut monenlaista, ja rautatiesillan luona nuorisolla oli oma kokoontumispaikka ”Tiilidisko”, joka herätti aikanaan pahennusta. Hajalan historia on värikäs ja Pasilla riittää tarinoita kerrottavaksi. Osaa tarinoista on kiittäminen Pasin äitiä Tellervoa, joka toimi Hajalan puhelinkeskuksessa Sentraali-Santrana eli puheluiden yhdistäjänä. Siinä työssä saattoi joskus kuulla jotain kiinnostavaa. Tässä sivuttiin vain osaa kyläkävelyn annista, kannattaa osallistua kyläyhdistyksen järjestämään kyläkävelyyn ja tuntea historian havina poluilla ja rakennusten nurkissa.