Kyläkammarin kunnostus

Kerroimme Hajalan koulun yläkerrassa olevasta asunnosta syksyllä 2019 tässä jutussa. 

Vuoden päästä siitä tilaa jo viimeisteltiin ja koronavuonna 2020 asunto pesi kasvonsa ja sai uuden elämän kyläläisten kohtaamispaikkana. Tupaantuliaisia vietettiin koulun joulumyyjäisten aikaan marraskuun lopulla ja samalla oli meneillään nimikilpailu tälle kylämme olohuoneelle.

Nimiehdotuksia tulikin vino pino ja loppuvaiheen äänestykseen valikoituivat Vintti, Olkkari ja Kyläkammari. Nimeksi äänestettiin kyläläisten keskusteluryhmässä Kyläkammari ja tila alkaa olla valmis kyläläisten kokouksiin ja muihin tapahtumiin.

Tilan kunnostaminen aloitettiin keväällä 2020 purkamisella: vanhat tapetit ja lattioiden muovimatot revittiin auki ja pitkällisen pohdinnan jälkeen myös olohuoneen pinkopahvilla päällystetyn katon alle kurkistettiin. Lattiamaton alta löytyi kaunis lautalattia ja kattokin oli raakalautaa, joka sopi hyvin tulevan sisustukseen.

Maalia kului kesän kuluessa paljon. Kaikki ovet, ikkunat ja listat hiottiin ja maalattiin uudestaan. Kaikki seinät tapetoitiin.

Talkoisiin osallistui n. 40 henkilöä, osa enemmän, osa vähemmän. Lopuksi talkootunteja ei enää laskettu, kun viimeistelyä tuntui aina vain riittävän. 

eteinen ennen      eteinen jälkeen

Entiseen talonmiehen asuntoon tullaan koulun portaikon kautta ja eteisaulassa oli edellisten asukkaiden aikaan jääkaappi. Nyt tila on valoisa ja avara. Eteisestä on kulku myös WC-tilaan. 

keittiönurkkaus ennen      keittiö jälkeen

Keittiönurkkauksen kuluneet kalusteet purettiin ja tilalle saatiin toimiva kokonaisuus, jossa on kaikki pieniin tilaisuuksiin tarvittavat kodinkoneet. 

olohuone takaseinä ennen    olohuone jälkeen

Olohuoneessa tapetin ja sanomalehtien alta paljastui vanha muuri, joka rapsutettiin tarkasti esille ja maalattiin kauniin harmaaksi. Tapetteja ja maaleja valitessa tilaan pyrittiin saamaan harmoninen vanhan ajan tunnelma, joka sopii yli 110-vuotiaaseen rakennukseen. Huonekalut on hankittu käytettyinä ja suurin osa saatu lahjoituksina. Pieneksi haasteeksi koitui kammarille vievä kapea portaikko, joten osa kalusteista jouduttiin hinaamaan miesvoimin köydellä parvekkeen kautta sisälle.

olohuoneen ikkunaseinä     olohuoneen ikkunaseinä jälkeen

Olohuoneen muovimatot poistettiin ja ikkunat kunnostettiin ja nyt tässä tilassa kelpaa kokoustaa. Istumapaikkoja kammarilla on 28:lle henkilölle.

WC vanha      WC_uusi_pieni

WC:ssäkin uusittiin kaikki: sekä pinnat että kalusteet. Nyt sielläkin on rauhallinen tunnelma.

Klikkaa sivulle http://www.hajala.fi/kylakammari ja tutustu tilan varusteluun. Voit myös varata sitä omaan käyttöön. Tilan isännöinnistä vastaa muutama kyläyhdistyksen hallituksen jäsen.

Tervetuloa viihtymään!