HAJALAN METSÄSTYSSEURA RY

Hajalan Metsästysseura toimii Salon seudun riistanhoitoyhdistyksen alueella ja on Suomen Metsästäjäliiton Varsinais-Suomen piirin jäsen.

Yhdistyksen tarkoituksena on harjoittaa vuokraamillaan mailla järkiperäistä metsästystä ja riistanhoitoa. Lisäksi yhdistys tukee tavoitteiden edellyttämää luonnonsuojelua, ampumaurheilua ja kenneltoimintaa.

Yhdistys on perustettu vuonna 1934 ja sen metsästysalueen suuruus on noin 6200 hehtaaria. Yhdistyksen tämän hetkinen jäsenmäärä on 79 henkilöä.

Seuran sääntömääräiset kokoukset pidetään helmikuussa ja heinäkuussa.

Hajalan Hirvimiehet

Hajalan Hirvimiehet on Hajalan Metsästysseuran alajaos.  Seurueeseen kuuluu 19 jäsentä.

Kaatolupien määrä on ollut viime vuosina 10-15 eläintä. Alueen hirvikanta on ollut suurimmillaan 70-luvun lopulla jolloin lupamäärä oli yli 30 eläintä.

Nykyään hirvikannan suuruus pyritään pitämään riistanhoitoyhdistyksen tavoitteiden mukaisena. Näin pyritään minimoimaan hirvien liikenteelle ja metsätaloudelle aiheuttamat vahingot.

Hajalassa jahti toteutetaan useimmiten hirvikoirien avustuksella. Vilkkaan 110-tien läheisyydessä turvaudutaan usein miesajoon.

Jahtipäiviä seurueelle on kertynyt vuosittain keskimäärin 20 päivää eli noin 10 viikonloppua.

Hirvimiesten sääntömääräiset kokoukset pidetään maaliskuussa ja heinäkuussa.

Peurajaosto

Tärkeimmäksi riistalajiksi on muodostunut 80-luvulta lähtien yleistynyt valkohäntäpeura, jonka metsästyksen ja riistanhoidon parissa suurin osa aktiviteeteista nykyään tapahtuu.

Seuran jäsenistä noin puolet osallistuu peurajahtiin. Peuranmetsästys toteutetaan Hajalassa pääosin kyttäysmenetelmällä. Peurajahti alkaa toden teolla yleensä vasta hirvijahdin jälkeen ja lumen tultua maahan. Suurin osa peuroista kaadetaan näistä syistä johtuen yleensä vasta tammikuun aikana. Syksyn kuluessa järjestetään myös useita seurajahteja ajavilla mäyräkoirilla.

Viime vuosina on kaadettu noin 100-120 peuraa kaudessa. Kaatomäärästä huolimatta alueen peurakanta on ollut kasvamaan päin, jonka seurauksena kaatolupien määrää on lisätty vuosittain.

Jaoston sääntömääräinen kokous pidetään heinäkuussa.

Seuran toimialue